
Punainen viiva: talvikuukausien lämpötilat joulukuu 2005 … helmikuu 2006 Lahden seudulla (Ilmatieteen laitos). Poikittainen viiva vihreällä pohjalla kuvaa nollaa lämpöastetta. Vaalean vihreälle pohjalle sijoittuvissa lämpötiloissa pumppu on parhaimmillaan.
Ulkoilman lämpötila
Pumpun toiminta on parhaimmillaan, kun ulkoilman lämpötila on +10°C … -10°C .
(Vihreä alue kuvassa.) Lämpöpumput kehittyvät jatkuvasti ja esimerkiksi
Toshiba Daiseikai toimii vielä -25 °C:ssa hyvällä hyötysuhteella.
Kovat pakkaset rasittavat ulkoyksikön koneistoa niin, että valitun laitteen on syytä olla varustettu talvikäyttöä varten. Kaikkein kovimmilla pakkasilla Suomen oloihin tarkoitettu laite ei hajoa, mutta sille luonteenomaista säästöä ei enää saada.
Pelkällä ilmalämpöpumpulla pärjää mainiosti leudoilla ilmoilla ja pienillä pakkasillakin. Paukkupakkasia varten talossa on paras olla muita lämmönlähteitä, kuten puulämmitteinen takka tai uuni. Tällöin ilmalämpöpumppu tukee toisen lämmittimen toimintaa levittämällä sen tuottaman lämmön tasaisesti koko taloon.
Vuodenaika
Pumppua voi käyttää lämmitykseen yhdeksän kuukautta vuodesta. Lämmityskauden aikana (syyskuusta toukokuuhun) vuorokauden keskilämpötila on yleensä plussan puolella koko maassa. Tämä on ilmalämpöpumpun tehokasta toiminta-aluetta. Oikein mitoitettuna pumppu toimii ihanteellisesti suurimman osan ajasta. 96% lämmityskustannuksista aiheutuu +15°C …-15°C välillä.
Kesälläkään pumppu ei seiso tyhjän panttina vaan vuoden kuumimmat kolme kuukautta sitä voi kääyttää jäähdytykseen.
Sijainti
Lämpimässä Etelä-Suomessa hyötysuhde on luonnollisesti hieman korkeampi.
Toisaalta Pohjois-Suomessa lämmityskausi on pitempi, jolloin pumpusta saadaan hyötyä kauemman aikaa.